Tylsiä freudilaisia lipsahduksia

Minäkin kiitän osaltani Eveä mahtavasta blogi-ideasta! Fiilikset ovat kirjoittamisen suhteen vähän samanlaiset kuin Minnalla, jännittää! Tosin kynnys kirjoittaa madaltui hieman, koska tässä blogissa luomispaineet jaetaan monen henkilön kesken. 

Ensimmäinen tekstini käsittelee elämäntilannettani juuri nyt: ikää 24 vuotta, sinkku, pian 6. vuoden opiskelija, tuleva kieltenopettaja(?). Aion pureutua tekstissäni asiaan joka varmasti koskettaa monia tällä hetkellä: tulevaisuuden suunnitelmiin. Kaikilla ihmisillä on ikään kuin kehys josta käy ilmi yleisimmät tiedot: opiskeleeko hän, käykö hän töissä, onko hän perheellinen, jne. Uskon, että tällaiset asiat helpottavat ihmisten tiedonkäsittelyä; on ikään kuin joku lokero johon ihmisen laittaa. Mitä paremmin ihmiseen tutustuu, sitä moniulotteisemmaksi hän muuttuu, tietenkin. 

Minäkin kerron itsestäni usein tällä tavoin: "Opiskelen saksan kieltä ja kulttuuria sekä ruotsin kieltä,  minusta tulee opettaja ja tarkoitus olisi valmistua vuoden päästä." Kun olen nuo seikat kertonut, olen miettinyt, pitävätkö ne paikkaansa. Minusta tulee opettaja - kyllä, siihen tällä hetkellä tähdätään, osin myös senkin vuoksi ettei minulla juuri nyt ole parempaa suunnitelmaa. Mutta miksi pitäisikään? Työelämä näyttää, onko se minun juttuni, aion ainakin kokeilla. Tarkoitus olisi valmistua vuoden päästä - aloin pohtia, miksi? Toisaalta rakastan opiskelijaelämää ja vuosien vieriessä olen nauttinut siitä aina vain enemmän ja enemmän, opiskelun jäädessä vähemmälle. Pelkään myös sitä vastuuta, mitä työelämä tuo tullessaan, eikä minulla todellakaan ole vielä minkäänlaista suunnitelmaa siitä, mitä valmistumisen jälkeen teen. Voihan myös olla, että gradu viivästyy, enkä pääse tavoitteeseeni. 

Lause: "Aion valmistua vuoden päästä" lipsahtaa yhä uudelleen ja uudelleen huuliltani. Aion tehdä gradun yhdessä hyvän ystäväni kanssa joka myöskin haluaisin valmistua vuoden päästä. Mutta mikä on pohjimmainen syy? Sen tajusin kunnolla vasta vähän aikaa sitten:  kaipaan hyppyä tuntemattomaan ja  jos jään vielä pidemmäksi aikaa paikoilleni, en tiedä, pääsenkö kuinka nopeasti enää liikkeelle. Toki eteenpäin mennään koko ajan, mutta uskon, että kohta on muutoksen aika. Ehkä tietyt asiat tajuaa vasta kun ne sanoo ääneen.  Vuoden päästä nähdään, kuinka väärässä olin.

Tässä oli pakolliset opiskelulöpinät, seuraavissa teksteissäni kerron toivottavasti oikeasti tärkeistä asioista kuten sisustamisesta, koirista ja ryyppäämisestä.